perjantai 22. huhtikuuta 2011

Ruskeaa ja valkoista


Siili-setistä innostuneena tein samoilla kaavoilla pari settiä lisää. Housujen kaava oma, paidan kaava Ottobren papanapaidasta (80cm) muokattu ja suurennettu (kun en ole jaksanut piirtää isompia kaavoja).
Norsutrikoo, tummanruskea ja luonnonvalkoinen trikoo Jofotexilta. Tuota norsutrikoota tilasin mustana ja ruskeana (tämä on siis ruskeaa) ja musta oli huomattavasti parempilaatuista. Siitä oon tehnyt paidan 5v:lle ja sitä on pidetty ja pesty paljon ja on edelleen kuin uusi toisin kuin tämä ruskea kangas, joka haalistui nähtävästi jo ensipesussa. Musta oli myöskin pehmeämpää. Luomulaatuisia taisivat olla nämä kaikki kolme trikoota. Tuo luonnonvalkoinen on aivan ihanan pehmoista. Shortsit leikkasin samalla kun en muistanut, että olin jo aiemmin leikannut melkein samanlaiset shortsit sampsukan ruskeasta trikoosta. No, tarviihan niitä kohta, toivottavasti.




Täällä on aurinko paistanut ja lämmintä piisannut tänään niin, että melkein koko päivä tuli touhuttua pihalla; haravointia, mansikkapenkkien siistimistä, trampoliinin kasausta ja grillaamista. Saapa nähä millon ehtii taas ompelemaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ompeluhaaste


Sain jokin aika sitten Lumiketulta ompeluhaasteen:

Esittele blogissasi sinulle mieluinen, rakas tai tuikitarpeellinen ompelutarvike. Pelkkä kuvakin riittää, mutta ainahan on kiva kuulla miksi valitsit juuri kyseisen esineen. Lähetä haaste 5:lle.

Jos ei ompelukonetta ja saumuria lasketa, niin saksia ja nuppineuloja (neulatyynyä) ilman en pärjäisi. Niiden on oltava käden ulottuvilla aina kun ompelen, leikkaan kankaita tai piirrän kaavoja. Toiset leikkaa saumurinlangat saumuroidessa poikki saumuroiden, mulla on oltava AINA sakset, että saan langan poikki.
 
 Huomaattekos muuten, miten joku pikkuapulainen on käynyt järjestämässä nuppineulat väreittäin? Jostain syystä 5v ja 8 v näprää neulat aina väreittäin kun neulatyynyn käsiinsä löytävät. Kyllä tyttöjä harmittaa, kun sitten äiti tulee ja sotkee värit hetkessä sekaisin. 

En nyt laita tätä eteenpäin, kun aika monissa blogeissa tämä on jo käynyt. Tästä saa toki ottaa ken haluaa.

Huomenna on tulossa muutamia valmistuneita perusvaatteita, kunhan saan päivänvalossa kuvattua niitä.
  



torstai 14. huhtikuuta 2011

Ihana ihana siilisetti

Tämän setin tein eilen illalla. Siilijerseyn palasen ostin ompelukerhotutulta ja siitä tuli juuri ja juuri 86cm paita ja jäi vielä pikku palanen, josta sain mustan trikoon (jofotex) piristykseksi lahkeisiin pätkät. Uskotteko, jos kerron, että violetti on se väri, jota olen inhonnut monta vuotta? Musta on toinen inhokki, jota en ole koskaan itsellä tai lapsilla voinut käyttää. Ilmeisesti näistä pakkomielteistä voi parantua ;) Tämä setti on NIIN ihana, tämmöisiä lisää meille kevääksi/kesäksi. Eipä meillä olekaan kuin nuita velourhousuja, että eiköhän tässä hyvällä omalla tunnolla voi helppoja pikku leggareita ommella hurruutella =)


  



Virpomisoksia on tehty isompien lasten kanssa ja pääsiäisruohotkin alkaa olla jo sen mittaisia, että kissa käy niillä välillä herkuttelemassa.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen takki



Vihdoin se on valmis. Pari vuotta olen ajatellut takin tekoa, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Nyt se kuitenkin on tehty! Takki koossa 86 kaavana Ottobresta Jänis-anorakki, jota muokkasin vähän. Ei siitä täydellinen tullut, mutta käyttökelpoinen kylläkin. Kangas on vanha verho kirpparilta, vuorena ikean puuvillakangas, resorit myllymuksujen appelsiini.
Oma läppäri on rikki ja mies istui eilen omalla koneellaan koko illan. Muutaman kerran ommellessani olisi tehnyt mieli päästä tosimummon takkiohjetta vilkaisemaan, mutta ei, ilman ohjeita oli selvittävä. Ja eihän se sitten ihan ilman purkamista onnistunut. Voi että olikin vaikea tajuta miten yhdistän hihasuut niin, että saan siihen resorinkin. Ensin ompelin ne kiinni ja luulin onnistuneeni, mutta päälli- ja vuorikangas ne vaan siinä kätelivät toisiaan, kas näin:


No, ei muuta kun ratkojaa kehiin ja nuppineuloilla resorit paikoilleen ja kääntämistä ja vääntämistä. Valmista tuli.
Takki on vielä vähän reilu, mutta voi pitää. Kaula-aukko jäi aika avonaiseksi, mutta toisaalta ei se kesätakissa haittaa. Tuon vetoketjun pituuden takia piti muokata tuota kaulusta matalemmaksi (vetoketju muuten myllymuksuilta, ostettu pari vuotta sitten valmiiksi takin teko mielessä ;))



Sovituksesta ei pikkuneiti ollut oikein innostunut. Reppanalla molemmat korvat mätää täynnä ja ihan väsähtänyt ja sitten äiti vielä haluais jotain kuvia...






Parin tunnn päästä isosisko puki takin päälle ja meininki oli ihan toinen:




maanantai 11. huhtikuuta 2011

Örkkejä

Iikku-kiikun örkit-trikoosta t-paita 6-vuotiaalle pojalle synttärilahjaksi. Kaavana ottobren cws b. Housut collegea kangaskaapin kätköistä, kaava oma.

Nämä on valmistuneet jo jonkin aikaa sitten, mutta laitan ne vasta nyt, kun ovat uudella omistajallaan ;) Ompahan jotakin blogattavaa,viikonloppu oltiin reissussa ja nyt vaihteeksi sairastellaan...

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Pipopläjäys

Trikoonjämät pois kaapeista, pipokokeiluja kevääseen siis.
Sen enemmittä puheitta, kuvat kertoo :) Tuossa on vaan osa, osasta tuli liian isoja ja pieniä meidän perheen päihin. Vihreä ticketin plain rain huutisostos (käytetty). 80 cm kooltaan ja just passeli meidän 1v 8kk ikäiselle. Onhan tuo vähän poikamainen, mutta on meillä pinkkiäkin  vastapainoksi ;) Hulluilta päiviltä tulossa se ticketin pallokuosinen setti koossa 86 ja 5v:lle 116cm. Ja kirppis-reimatec 80cm oottaa kaapissa lumien sulamista myös. 5v:llä on vähän sitä sun tätä isosiskolta jäänyttä (2 remun pukua, jonathanin haalari, lindexin takki ainakin).








Tämän pipon (ja toisen samanlaisen) tein Marjuskalta saamani ohjeen mukaan Puro-langasta, joka oli hyvin kaapissa marinoitunutta. Ei oo mun juttu tämmöset neuletyöt, ei vaan huvita vaikka lopputulokseen olen tyytyväinen. Pipot on sopivat (tai no vähän reilut) 5v:lle ja 8v:lle. Meneepähän ens talvenakin vielä.


PS. Maltattehan odottaa arvontaa. Minä sen kyllä järjestän ihan varmasti. Mutta ihan just nyt ei riitä resurssit, vaikka arpajaispalkintoja oonkin aloitellut tekemään. Kävijälaskuri  "pyörii" semmoista vauhtia, että ihan päätä huimaa. Lukijoitakin yhtä vaille 60! Kiitos taas teille kaikille. Jättäkää rohkeasti kommenttia joskus, ois kiva tietää ketä te kaikki olette =)

lauantai 2. huhtikuuta 2011

En ole unohtanut

Lupasin, että pistän arvonnan pystyyn, kunhan 5000 käyntiä menee laskurissa rikki. Sehän meni nopeammin kuin osasin kuvitellakaan ja kohta on jo 5100. Uskomatonta. Kiitos teille kaikille, jotka täällä käytte ja erityisesti lukijoilleni, joita on tullut tasaiseen tahtiin lisää. Määrä on yli tuplaantunut muutamassa kuukaudessa. Kiitos teille kaikille, jotka pysähdytte hetkeksi ja jätätte edes pienenkin viestin käynnistänne, ilahdun niistä jokaisesta, joka kerta tosi paljon.

Itsestä tuntuu välillä, että postaukset on käyneet entistä yksitoikkoisemmiksi;
ompeluaika on nyt ihan minimaalista ja isohin projekteihin ei ole energiaa eikä aikaa, mutta nämä pienet ompelut saa mielen pysymään pirteänä ja saa sopivasti iltaisin hetkeksi ajatukset pois kotitöistä ja lapsista.
Arvonta on tulossa piakkoin, ensin minun on päätettävä mitä arvotaan =)

Tänä aamuna pikkuneidin avustamana valmistui tämmöinen valaspaita iikku-kiikun trikoosta. Tämäkin on odottanut viikkokausia leikattuna, että päätän resorin värin. Sen siis pti olla joku muu kuin valkoinen. Mutta empä keksinyt mikä tuohon olisi käynyt, niin olkoon nyt sitten valkoinen ;)