keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ensimmäiset tonttuilut

Kylläpäs on tahmeaa...ompeleminen. Koneet ränklää ja joululahjoja pitäis ommella. Väsyttää iltaisin niin paljon, ettei jaksa ommella mitään. Saishan niitä lahjoja kaupastakin, mutta kun haluat tietyt jutut tietyille ihmisille tehä ihan ite. Ei mitään suuria ompeluksia tosiaankaan, mutta jostain tarvis kehitellä virtaa niihin pieniinkin ;)
No, eilen sain kuitenkin ensimmäisen pehmeän paketin valmiiksi, 6-vuotiaalle kummipojalle lähtee tämmöinen paita (paidan lisäksi pakettiin sujahtaa muutama pieni ostojuttu):

torstai 24. marraskuuta 2011

Illan pakollinen...

Tokaluokkalaiselle oli pakko ommella tämä jo aikoja sitten leikattu sydänpaita. Ommellessa päätin vielä aplikoida eteen sydämen.



Kymmenen nuppupeiton kaveriksi oon surruutellut 12 keskospeittoa ja 4 tyynyliinaa, en jaksanut kuvata, kun ovat ihan tavallisia lastenkuosisia pikkuruisia pussilakanoita vaan. Kankaita ois enempääkin, mutta aika ei riitä, joten osallistun nuilla tällä kertaa. Nyt on ihan pakko alkaa miettiä joululahjoja, että saan jotain itse tehtyä paketteihin.

Talvi kävi täällä, mutta nyt on taas mustaa ja pimeää =( Lumiukkoja ja lyhtyjä kuitenkin saatiin yhtenä päivänä tehtyä lasten kanssa ja saatiin muutama päivä nauttia valosta ja lumesta :)

torstai 17. marraskuuta 2011

Loput nuppupeitot ja muuta höpötystä

Loput kolme nuppupeittoa surruuttelin valmiiksi ja nyt niitä on täys kymppi! Tuli tosi hyvä mieli tästä pinosta.




Vielä leikkelin keskoskaapin pussilakanoita ja tyynyliinoja kasan.
Tämän päivän Kalevassa oli juttua keskosten kivunlievityksestä ja kuva nuppupeiton alla nukkuvasta vauvasta. Piti sitten peittojen valmistuttua kaivella pojan valokuva-albumi esiin.

Tässä on minun "pikkuinen" taistelemassa elämästään os. 55:llä Oysissa 12 vuotta sitten. Jonkun ompelema peitto melkein päällä ;) Liikuttavaa ajatella, että minun ompeleman peiton alla joku pikkuinen köllöttelee kasvamassa tai toipumassa. (mietin, että laitanko tätä kuvaa, toivottavasti tämä ei järkytä ketään kovin)


Pojalla oli siis esofagusatresia eli ruokatorven umpeuma, joka korjattiin leikkauksella 2vrk ikäisenä.
Laitetaan vielä pari muuta kuvaa, jossa näkyy pojan todellinen luonne, kun tuo osastokuva on aika karu kaikkine piuhoineen ja hengityskoneineen. Nauravainen ja iloinen poika on aina ollut ja on edelleen.



Ja vielä kissa-aihetta...Meillä edistytty ja päästy jo näin pitkälle:


Ihanaa, kun papparainen hyväksyy lopulta pienen. Saa pikkuinen vähän turvaa ja kissanmallia. Punnittiin eilen pikkukisu, painoa 640g. Ei se taida olla vielä 8 viikkoakaan. Mutta niin reipas ja kiltti ja suloinen ja ihana...

Ompelurintamalla on liian hiljaista. Iltaisin ei jaksa juuri muuta kuin istua (tieto)koneella aikansa ja kivuta yläkertaan nukkumaan. Joululahjaompeluksia pitäis ottaa työn alle, kunhan vaan sais virtaa jostain. Nuita nuppupeittoja oli jotenkin piristävää ommella. Voi kun tulis lunta jo!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Nuppupeittoja

Näitä nyt ei saisi kuulemma nuppupeitoiksi sanoa, koska eivät mene  nuppupeittoyhdityksen kautta keskosille.  No, nuppupeittona olen nämä ommellut ja Oysin osasto 55:lle lähtevät. Tuolla kyseisellä osastolla aloitti poikani elämäntaipaleensa melkein tasan 12 vuotta sitten (täysiaikaisena tosin, mutta tuolla hoidetaan myös muuten sairaat/huonokuntoiset vastasyntyneet).

Tämmöisiä peittoja on nyt valmiina, kolme peittoa on vielä vähän "vaiheessa". Ne kun saan valmiiksi, niin kymmenen peittoa lähtee eteenpäin pikkuisia ihmisiä lämmittämään. Kaikki on tehty kierrätyskankaista, paitsi kolmessa on fb-käsityökirppiksen kautta uutena ostetut flanellit taustana. Niin ja vanulevyä kävin ostamassa myös näitä varten.






Vielä loppuun kuva meidän uudesta vauvasta. Tämä pikkuinen muutti meille lauantaina. Haaveissani ollut maine coon-pentu täytyy nyt unohtaa. Pakkohan tälle emon hylkäämälle söpöläiselle oli koti antaa. Vielä kun tuo 7v kolli hyväksyis pennun, niin kaikki ois hyvin.


Tämmöiselle etäisyydelle ollaan jo päästy, hyvinkin edistyksellistä. Meteli on vaan ihan kauhea, kun burma protestoi :/ Tuossa kuvassakin "huutaa" pennulle. Onneksi pentu ei paljon välitä pelätä tuota mörökölliä ;)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ostoksia

Syyslomareissunen tehty Pohjois-Suomessa. Joulupukkia käytiin moikkaamassa ja sitten nautiskeltiin muutama päivä Kuusamon Tropiikissa.
Ottobrella oli ihan pakko "piipahtaa" ja oikeesti siellä meinasi seota ihan täysin. Siellä oli ihan kaikkea mitä vaan olla voi ja se valinnanvaikeus oli ihan hirveää, kun ei voinut kaikkea saada. Mies ja lapset odotti autossa, joten minä ihan vaan äkkiä kävin kurkistamassa millainen liike on. 45minuuttia kuulemma meni ja n. 5m kangasta lähti mukaan. Varmaankin kaikille tuttuja kankaita, mutta itelleni uusia sillain, ettei ole tullut ennemmin tilattua mistään.


Kuvan kaikki kankaat ei ole Ottbrelta. Kahdeksan oikeanpuolimmaista trikoota ja resorit on Ottobrelta, limepohjainen riikinkukkotrikoo, sydänvelour ja vaaleanoranssi velour Tiritomilta ja kaksi vasemmanpuolimmaista on joustofroteita oman paikkakunnan kangaskaupasta. Ihanaa kun täältäkin löytyy tuommoisia, kun ennen ei saanut kuin verhokankaita.

Reissusta palattua oon leikannut nuppupeittoja ja vähän jo ommellutkin, mutta ompelukone alkoi eilen tekeen niin rumaa jälkeä, etten enää illalla jaksanut tapella sen kans. Pitäs ehkä kaivaa tuo kirppislöytökone esiin ja testata toimisko se.