perjantai 5. marraskuuta 2010

Ohje "karkkipaperiompeluun"

Itse etsiskelin vuosi sitten ohjetta karkkipapereista tehtyihin kasseihin ja pussukoihin, mutta tuloksetta, joten jo hankitut tarvikkeet jäi kaappiin, kun en kehdannut alkaa tuhertaan ilman ohjeita.
Nyt sain kuitenkin inspiraation kaivella tarvikkeet esille ja onnistuneesti tein koekassin (geisha-kassi edellisessä postauksessa).

Ohjetta on kyselty, niin tässäpä se tulee.

Tarvitset
-sopivan määrän karkkipapereita (riippuu pussukan/kassin koosta tietysti)
-puuvillakangasta vuoreksi (minä oon käyttänyt vanhoja lakanoita)
-kristallimuovia (itse tilasin Tampereen vaahtomuovista, mutta sitä saa ilmeisesti hyvin varustelluista ompelutarvikekaupoistakin, esim oulun ompelutalosta kuulemma)
-tekstiililiimaa (omani tilasin kangastukusta)



Leikkaa puuvillakankaasta sopivankokoinen palanen. Kassin/pussin voi tehdä yhdestä palasta pitkittäin niin, että kassin pohja tulee palan keskelle.



Suihkuta liimaa ensin toiselle kankaan puolikkaalle.



Asettele karkkipaperit ensin pystysuunnassa muutama milli limittäin, sen jälkeen viereen seuraava rivi jne. Sitten laita liima toiselle puolelle ja sama homma.




HUOM! jos teet kassin yhdestä kappaleesta, niin muista kääntää karkkipaperin suunta pohjan kohdalla, että ovat oikein päin kummallakin puolella kassia.



Ompele koneella karkkipaperit limitysten kodalta ensin pystysuoraan, sitten vaakasuoraan, niin että jokainen paperi on kiinni reunoistaan aluskankaassa. Itse käytin pisintä tikkiä ja se oli hyvä.





Laita kristallimuovi päälle ja tikkaa muutamasta kohtaa kiinni samalla pitkällä tikillä. Itse tikkasin tuosta keskeltä (pohjasta) ja kahdesta kohtaa ylhäältä alas samoja ompeleita pitkin kuin edelliset ompeleet.



Sitten oikeat puolet vastakkain aseteltuna ompelet pussin/kassin kokoon.  Itse lisäsin kanttinauhat saumoihin, mutta ne voi halutessaan jättää poiskin.



Tämän jälkeen teet kassin/pussin loppuun haluamallasi tavalla. Kassiin tein kahvat vuorikankaasta (laitoin useamman kerroksen päällekkäin, että sain tukevammat). Kassissa tuo reuna käännetään kaksinkerroin sisään ja ommellaan kiinni niin, että kahvat jää tuonne alle. Lopuksi kahvojen kohdat tikataan päältä  päin tukevammin kiinni. Tämä vaihe oli inhottava, kun molemmilla puolilla on nihkeä kristallimuovi. Eli kuvittelisin, että semmoinen teflonteippi (josta minulla ei ole kokemusta kylläkään) olisi hyvä apu tähän.


Tuohon vetoketjulliseen penaaliin ompelin ensin vetoketjun ja vasta sitten ompelin päät kiinni. Mutta koska en ole hirveän paljoa vetoketjuja ommellut, enkä pussukoita tehnyt, niin en osaa neuvoa miten se oikeasti olisi järkevintä tehdä.

Mulla jäi tämä tätä ohjetta varten kuvaamani pikku kassinen tähän vaiheeseen, mutta voin toki lisätä loput kuvat, kunhan saan sen tehtyä valmiiksi, jos niille tarvetta on.

Mutta jospa tästä kuitenkin saisi vähän apua tuon karkkipaperin "työstämiseen"
Olisi kiva kuulla oliko ohjeesta hyötyä ja nähdä mahdollisesti teidän muiden tekemiä pussukoita. Nyt vaan karkinsyöntiin =)

12 kommenttia:

  1. Aika magea kassi ;-). Kristallimuovia...tekis mieli tämmöistäkin kokeilla (ai milloin muka) mutta pahoin pelkään ettei koneeni kyllä ompele tuota muovia nätisti. (joskus olen teipannut maalarinteippiä paininjalan pohjaan, se auttaa kyllä vähän)

    VastaaPoista
  2. Oi mitä ihanuuksi täältä löytyykään!

    Upea idea tuo karkkikassi!! Siinä olisi kyllä joululahjaideaa. Pitäs vaan syödä ensin paljon karkkia... ;-D

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta,
    laitan tilaukseen tuota muovia ja liimaa,
    josko itsekin saisi aikaiseksi pussukoita.

    VastaaPoista
  4. Hei, minä ostin paikallisesta käsityöliikkeestä "kristallimuovia" mutta lieneeköhän oikeaa, on melko paksua ja se kyllä pussin kääntämisvaiheessa rypistyi jotenkin. Tuo sinun käyttämä muovi näyttää pehmeältä, oliko helppo kääntää valmis pussi? Kaikkea ihanaa löytyy täältä blogistasi!

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Aika paksua tuo minunkin muovi on ja kääntäminen on aika kankeaa hommaa, mutta muovi itsessään on kuitenkin minusta aika notkeaa. Kiva jos viihdyit blogissani =)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset ohjeesta! Täytyy laittaa korvan taakse ja ehkä kokeilla joulun jälkeen, silloin on varmaan karkkipapereita kertynyt :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta! Taisin juuri saada hyvän lahjavinkin! :D

    VastaaPoista
  8. Kaavapaperia tai vaikka leivinpaperia voi käyttää ommeltaessa jotain nihkeää materiaalia. Sitä käytimme ainakin nahan ompelussa opiskeluaikoina. Se pitää sitten nyppiä ompeleesta pois ettei jää paperit tikkauksien alle. :-)

    VastaaPoista
  9. kiitos ohjeesta. nyt uskaltaa alkaa kokeilemaan.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjeista!
    Saan laukkuni viimein tehtyä. :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä on hieno, että laitoit selkeän ohjeen. Tilasin jo kristallimuovia ja karkkia on syöty, joten nyt vaan kone surisemaan.

    VastaaPoista