sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sarjatyötä

Sarjatyö on tehokkainta, se on tullut  todettua monta kertaa.
Perjantai-iltana alkoi ripistellä vettä. Saunan lämpiämistä oottaessa päätin, että jos lauantaina sataa, niin se on ompelupäivä ja leikkelin samantien kasan paitoja ja housuja valmiiksi.
Lauantaina en sitten uhrannut ajatustakaan muulle kuin ompelulle (no ruokin lapset tietysti, mutten sitten mitään muuta ;) ) Illalla kämppä olikin kyllä sen näkönen, että kukaan ei oo tehnyt mitään (paitsi tietenkin sotkenut). Ja vaikka muka ompelin aika paljon ja kauan, niin en kyllä ihan hirveästi saanut aikaan. Toinen mokoma leikattuja oottaa vielä uutta kaatosadetta...

Nämä on aika keltavoittoisia, syystä, että oon niin laiska vaihtamaan lankoja, niin ompelin kaikki keltasävyiset ensin, sitten vaihtui langat punaisiin ;)

Nämä ovat kokoa 92 (kaavana paidoissa cws-a, capreissa ja trikoissa oma)




Nämä sitten kokoa 122/128, kaavana jälleen paidassa cws-a ja caprit oma:


Kankaat: peukaloliisa, punahilkka ja keltainen jersey Ikasyriltä, punapilkullinen trikoo Iinulta, keltainen collegekangas ja tiilenpunainen trikoo omista kaapeista jotain iänikuisia kankaita.

Jonain myöhäisiltana näpräsin muutaman pompulan


Ikasyriltä tuli postia perjantaina:


Kaikkia ihanuuksia, nuo peurat varsinkin, ei malta oottaa, että saan ne paidoiksi.
Mutta tämä sienitrikoo??? Mikä ihmeen heräteostos lienee? En muistanut koko kangasta tilanneeni, mutta niin vaan oon tilannut...
Äh, en oikein tiiä mitä mieltä oon tuosta. Tahtois vaan nuita peuroja vähän enemmän, kun ne on niin ihania..
Tätä sienikangasta on puolimetriä ja olen sen pessyt. Jos joku haluaa, niin vaihtareita voi ehdotella. Toki voin tuosta ommella jotain, vaikka lahjaksi, jos ei omille. Mutta mieluusti vaihdan johonkin myös niin ei jää kuleksimaan meille.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Helleasu

Pikkuneiti sai hellemekkosen ja siihen sopivat trikoocaprit.  Yleensä en tummoisista rimpsuhelmoista välitä, mutta hoitolapsen rimpsuhelmatunikasta sain idean tähän kesävaatteeseen ;) Sydäntrikoo ja resori Iikku-Kiikulta ja caprien luomutrikoo Jofotexilta. Koko 86/92 ja kaavat omat.



Sovituskuviin en löytänyt capreja kun ne valmistui jo pari viikkoa sitten ja olin laittanut "talteen". Näyttää kyllä lähinnä yömekolta, ainakin ilman niitä capreja. Hmmm, pitäisköhän tuohon eteen lisätä jotain nappeja tai rusettia tms? No, eiköhän me tätä ihan päivävaatteena käytetä, jos joskus tänne semmosia kelejä saahaan, että nuilla tarkenee. Meillä kun on vielä yövaatteena kokopotkupuvut käytössä, kun on niin käteviä. Kesäaika menee vähän harvemmilla päivityksillä, kun on touhua niin paljon, ettei millään ehi ommella. Eilenkin ois pitänyt oikeasti imuroida tai päästä suihkuun, mutta pikkuneiti suorastaan pakotti ompelemaan tämän loppuun, kun ei rauhoittunut nukkumaan itekseen. No, piti sitten ommella tämä siinä vieressä, vaikkei ois yhtään sillä hetkellä huvittanut. Tyttö nukahti ja äiti sai jotain valmista (ja imurointi ja suihkussakäynti suoritettiin sitten puoliltaöin; onni on hyväuniset lapset)


maanantai 16. toukokuuta 2011

Pompulahulluutta

Jo vuosi sitten aloin haaveilla "nappipompuloiden" teosta, nyt sain viimein hommattua tarvikkeet ja koukutuin täysin tähän. Kivaa näpertelyä, jota voi tehdä hiljaisuudessa illalla kun lapset nukkuu (ja samalla keitellä mustikkasopat pitkin hellaa, uppoutuessaan näpertelemään ;)) Näitä tuli melkoisen monta tehtyä ja aattelinki viedä kirppispöytään myyntiin osan. Multa on kyselty jonkin verran, että teenkö tilauksesta vaatteita ja olenkin nyt miettinyt, että mitenkähän verojen maksut hoidetaan, jos teen silloin tällöin jotain myyntiin? Jos jollain on kokemusta tai tietoa, niin mielellään kuulisin.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Pitkästä aikaa päivittelen

Ompas tullut taukoa blogipäivityksiin. Oma tietokoneeni on rikki ja muutenkin on ollut monenlaista kiirettä, että ompelutkin on jääneet aika vähälle. Jotain perusvaatteita on kuitenkin tullut tehtyä ja laitan nyt niitä tähän, ettei blogi ihan kuole hiljaisuuteensa ;)

Aloitampa uusimmista, eli eilen ompelin kaverin lapsille t-paidat.  Nämä paidat kaksosille. Trikoo ja velourkuvat+kirjaimet  Michas stoffeckelta, Kiitokset Iloiselle Kirpulle kimpan järjestämisestä. Resori myllymuksuilta.





Tämmöinen 5-vuotiaalle pojalle: (trikoo Eurokangas, silityskuvat Michas stoffecke, resori Myllymuksut)



Tämmöinen toisen kaverin 6-vuotiaalle pojalle (trikoo vaihdossa saatua, resori myllymuksut):


Omat tytöt sai velourcaprit. Velour ja resori Jofotexiltä. Tästä kimpasta kiitos kuuluu Tosimummolle.


Ekaluokkalainen sai velourhousut samasta turkoosista kuin yläkuvan capritkin:






Jotain pipoja yms pientä on kans tullut tehtyä, mutta ovat menneet käsistä, etten ole kerennyt kaikkea kuvata. Mistä ihmeestä sitä saisi lisää tunteja vuorokauteen ja vähän energiaa ja voimia kans? Tuntuu siltä, että tarvetta ois kun pitäis pystyä niin moneen yhtä aikaa :/ Onneksi sentään aurinko paistaa ja sen avulla jaksaa paremmin =)