Pakko hehkuttaa, kun kirpparilla sattui eteen kivoja kankaita. Perusraitojahan nämä, ja vaikken niin hirveästi raidoista tykkää, nämä lähti mukaan enempää miettimättä. Puutelistalla on pyjamia lapsille, siihen nämä sopii vallanmainiosti. Ja saattaapa jotain muutakin kivaa nuista tulla.
Resoreita tarvii kans aina, tuossa oli kivoja varsinkin nuo keltaiset ja pinkki, joka pääsikin jo käyttöön ;) Koko läjälle jäi hintaa alle 20 e (raitakangasta on täysleveänä yli 5 metriä ja lisäksi pienempiä paloja, joista kuitenkin saa paitoja/housuja hyvin).
Ja sitten ärsytystä! Laskuri on tiltannut ja eipä ole muistikuvaa millainen luku siinä oli =( Laitoin nyt sitten uuden.Kurjaa aloittaa alusta. Hetken jo mietin, että lopetanko koko bloggaamisen, kun näitä blogeja on niin paljon nykyään ja nää mun tekemät jutut on kumminki niin perusjuttuja. Päätin nyt kumminki vielä jatkaa, onhan tää yhdenlaista "terapiaa" itelle kuitenkin. Kommentit saa aina mielen piristymään. Kiitos kaikille vierailijoille!
maanantai 13. syyskuuta 2010
Paitoja ja housuja
10-vuotiaan pojan t-paitapulaan helpotusta. Kaavana ottobren cws malli B, koko 140.
Kankaat lienee kaikille tutut, Ainotar Myllymuksuilta, konetrikoo (en muista oikeaa nimeä) Metsolasta.
Tämä on tehty samalla kaavalla kuin edelliset. Kangas Löytöpalan palalaarista, nanson trikoo. Väri oli kiva, mutta jotenkin synkkä, joten aplikoin eteen tähden ja kanttasin keltaisella. Tulikin kivan pirteä.
Ostin kirpparilta 80 sentillä kivankuosiset velourhousut, malli oli vaan huono meijän hoikkeliinille, joten laitoin resorin (edellispostauksen kirppislöytö) vyötärölle ja lahkeisiin ja tuli just hyvät =)
Viimeviikolla tein ekaluokkalaiselle pilvipaidan, joten tässäpä sille kaveriksi ruskeat velourhousut. Velour kangastukusta, kaavan piirsin omasta päästä, hieman otin mallia me and i:n housuista. Entinen housukaava oli kokoa, jota olen aina suurennellut tarpeeseen sopivaksi, jopa kokoon 128 cm. Nyt oli aika jo piirtää uusi, tämä on kokoa 134/140.
Ennen:
Jälkeen:
4-vuotiaan pöksyille sama juttu. Nämä housut kaveri oli ostanut kierrätyskeskuksesta 20 sentillä. Malli oli liian matala ja lahkeet aika leveät. Tuli tosi ihanat kun lisäsin resorit. Resori löytöpalasta.
Ennen:
Jälkeen:
Loppuun vielä pakko laittaa kuva 1-vuotiaastamme sovittamassa veljeni vanhoja kumisaappaita. Veljelleni on ostettu nuo v. -83 ja ovat kiertäneet suvussa siitä asti ja edelleen ovat ihan käyttökunnossa. Ihanan söpöset nokialaiset kokoa 20.

perjantai 3. syyskuuta 2010
sekalainen ompelupostaus
Tässäpä tämä epäonnen ponipaita, josta tuli kuin tulikin paita ja vieläpä mieluinen semmoinen =)
Aplikoin siis ponin vahingossa "väärälle puolelle" sateenkaarta. Onni oli että tein raglanhihaisen kaavalla niin sain tehtyä etukappaleesta uuden toisinpäin. Velourin nukan suunta vaan on eri kuin muissa kappaleissa. Etuhelmaan tein jatkopalan vaaleanpunaisesta velourista.
Kaavana uusimmasta ottobresta (4/10) tunikan malliin muokattu Billy-paidan kaava.
Turkoosi velour kangastukusta, resori myllymuksuilta ja helma ja aplikoinnit velourtilkuista.
Muutama ruokalappu kovaan tarpeeseen yksivuotiaalle. (vaha)kankaat kirppislöytöjä ja vinokantit myllymuksuilta. Kiinnityksenä aplix-tarrat. Kaavan tein yhden vanhan ruokalapun mukaan. Toimivia ovat ja helppo puhdistaa viruttamalla tai pyyhkimällä.
Vielä pari pikapaitaa 7-veelle:
Ikasyrin pilvikangas metsolasta, ja punainen valkopalloinen kangas monen vuoden takainen huutisostos, marimekon trikoo. Olisin tehnyt pitkähihaisen, mutta kangas ei riittänyt. Resorit lienevät myllymuksuilta. Kankaana Ottobren creative work shop, koko 128cm.
Viimeisenä vielä heräteostoskangas löytöpalasta ja siitä syntyneet olohuoneen verhot. Kangasta jäi vielä justiin sen verran, että sain kaksi pientä sohvatyynynpäällistä. Tarkoitus oli tehdä kuistille verhot, mutta kotona tajusin, että se sopii just hyvin olkkariin. Minähän en oo ollenkaan mikään sisustusihminen, mutta kyllä vaihtelu piristää mieltä, vaikka verhojen ompelu on ehkä yks ärsyttävimmistä ompeluista mitä tiedän. Nuo on ihan kiinteät, eli ei voi säätää ja sisällä on löytöpalasta kaupantekijäisiksi kerjätyt kangaspakan rullat =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)