sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Veljesten pilvipaidat

Ikasyrin salaisesta kangaspaketista löytyi metri mustaa pilvijerseytä, jonka luulin aluksi jäävän käyttämättä meillä. Illalla/yöllä kuitenkin tajusin, että siitähän tulee ihan kivat paidat veljeni pojille pukinkonttiin. Ensin meinasin kantata mustalla tai valkoisella, mutta lopulta päädyin kuitenkin tähän turkoosiin, joka muuten oli samassa salaisessa paketissa.  Ompahan taas kaksi lahjaa vähemmän hommattavana ja itsellä hyvä mieli, kun saa antaa itse tehtyä ostetun sijaan. Kaavana ottobren cws/B 104 ja 128cm.


Eilen illalla pikasurautuksena valmistui merinovillahousut kuopukselle myllymuksujen merinointerlockjämästä (kuvassa aivan väärän väriset, ovat oikeasti tummanruskeat ja kuva muutenkin ihan tärähtänyt)  ja tänään kaverin  1v pojalle tein kalsarit uudesta miesten alupaidasta (näistä ei ole kuvaa kun menivät jo maailmalle eikä kyllä olleet mitenkään kuvaukselliset muutenkaan).

  
MUISTAKAAHAN OSALLISTUA ARVONTAAN ALEMPANA, vielä 4 päivää aikaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti