perjantai 26. elokuuta 2011

Kesäistä syksyyn ;)

Alkukesällä leikattujen pino saa nyt näiden myötä jäädä oottamaan kevättä. Siellä on enää capreja yms. Näitä peuroja en raskinut jättää ompelematta, kangas on niin ihanaa. Paitojen koot 128 ja 92, pienemmän paidassa takakappale sampsukan limeä trikoota, joka on just eikä melkein samanväristä ja -laatuista kuin tuo peurakangas. Tilasin tätä 60 cm ja sain nämä kaksi paitaa ja lisäksi yhden 2-v päähän sopivan yksinkertaisen pipon. Riittoisaa.



Pipot on tarpeeksi helppoja ommeltavia silloin kun ei keskittymiskyky ja järki riitä muuhun. Niimpä iltapuhteina puolenyön aikaan otin oman pienen pipohetken ja surautin muutaman pipon. En tiiä kenelle, mutta josko nuille päitä löytyis. Jos joku haluaa ostaa, niin 5e/kpl+pk lähtee ja sähköpostilla voipi kysellä kokoja ym.


Sitten vielä retromekkonen fiilispohjalta leikattu alkukesän juhlia varten. Edelleen oottaa neppejä, eli ei siis ollut siellä juhlissa päällä ja saattaapa tuo olla pienikin jo. Tämä saattais kans lähtä uuteen kotiin (nepitettynä tietenkin), jos jotakuta kiinnostaa ja hinnasta päästään yhteisymmärrykseen ;) Koko on n. 86.Mittojakin voin ottaa.




torstai 25. elokuuta 2011

Pyjama

Kuopuksen pyjamatilanne näytti niin heikolta, että päätin hurauttaa parit pyjamat valmiilla vanhoilla 98cm kaavoilla, joilla oon joskus vuosia sitten tehnyt tuolle meijän tokaluokkalaiselle pyjamia. Kaava tais olla Ottobre 3/2001. Mutta empä muistanut, että se on hirvittävän leveä. Vaikka leikkasin ilman saumavaroja, niin silti leveyttä piisaa, varsinkin paidassa. No, eipä tuo yövaatteissa oo niin justiinsa.  Hurauttaa ei ehkä ole totuus, vaikka ajatus sellainen olikin, kahdessa illassa sain aikaa vain kaksi paitaa ja yhdet housut,sitten loppui virta kun ois pitänyt vaihtaa saumuriin tummat langat, oottakoot nuo tummat housut nyt vielä sitten.

Kuvat on illan hämyssä otettu. Kyllä tuota ikiliikkujaa on melko hankala kuvata.





Jotenkin ompeleminen ei ole nyt semmoista kuin ennen. Väsy
neenä väkisin vääntämistä lähinnä, vaikka mielellään ompelisi, mutta jotenkin ei vaan pääse kiinni siihen "fiilikseen", kun ei ole semmoista rauhaa milloinkaan, ettei tarvis kokoajan keskeyttää. Kankaita on tullut tilattua kyllä ja lisää tekee mieli. Toivottavasti ne ei nyt jää kaapintäytteeksi sitten. Päivitykset on harventuneet kovasti, mutta lupaan minä aina välillä jotain bloggaillakin =) Ja sitä arvontaakin oon kovasti miettinyt. Jotain pientä voisin piakkoin arpoa, kaapista löytyisi valmiina ainakin lorupussi, pompuloita ja heijastimia, kelpaiskohan semmoiset?

torstai 11. elokuuta 2011

Aikuisen farkuista lapsen farkut

Neiti tokaluokkalaiselle ei farkut kelpaa. Tai siis kelpaa yhdet ainoat, h&m:ltä joskus tilatut farkut, jotka ois vetäny pokkana jalkaan kouluun ekana koulupäivänä :/ Arvatkaapa annoinko. Nuo farkut on varmaan 2-3 vuotta käytössä olleet, reikä polvessa ja pituutta 5cm liian vähän. Koko on 128 ja tyttö käyttää 134-140cm vaatteita. Pari vuotta olen etsinyt samanmallisia (kuminauhavyötärö+ -lahkeet), mutta ei semmoisia löydy mistään tuossa koossa. Pelkkiä tiukkia napamallisia yms farkkuja, joita tyttö ei halua.
Nyt oli siis pakko toimia ja eilen illalla silmät ristissä leikkasin omista vanhoista pehmeistä farkuista nuista h&m farkuista mallia ottaen. Kangasta ei riittänyt taskuihin ja muutenkaan ei oikein taskujen ompelu napannut, niin kätevät kuin ne olisikin. Pelkät farkut kuitenkin ois ollut ihan tylsät, niin aplikoin polviin tilda-kankaasta sydämet. Edes tukikangasta en jaksanut etsiä (kun en ollu varma, onko mulla ees sitä). Housuista tuli ihan kivat ja ainakin hyvänmalliset. Jos jostain löydän tuota pehmeää, joustavaa farkkukangasta, niin näitä teen lisää. Ja jos joku tietää, mistä tämän mallisia farkkuja löytyy koossa 140, niin saa vinkata.






Ompelupöydällä on pino erilaisia keskeneräisyyksiä: liian pieni paita, varmaan kymmenet caprit, muutama t-paita, liian pieni unihaalari, liian pienet housut, pari kassia...Kaikki liian pientä tai liian kesäistä tai ois vaatinut vähintäänkin lankojen vaihtoa tai kaksoisneulan vaihtoa..Nämä velourhousut (128cm) sain nopeasti valmiiksi, näistä kun ei puuttunut muuta kuin resorit ;) Karpalonpunainen velour Jofotexilta. Vissiin sitä on liian kiireinen, väsynyt tai keskittymiskyvytön harrastamaan ompelua. Viisaampaa pyöritellä nuita kiviä ja multapaakkuja tuolla pihalla, kun ilmakin on lopultakin semmoinen mistä tykkään. Ihana syksy on tullut. Paras aika vuodesta!